Siirry sisältöön
Hoitoon hakeutuminen

Omaolo

Oireiden ja terveysongelmien arviointi ja toimintasuositukset

Siirry Omaolo-palveluun

Kessote Vihta

Lasten koronarokotukset, lastenneuvola, ehkäisyneuvola, aikuisten terveystarkastukset (40-vuotiaan miehen terveystarkastus ja työttömän työnhakijan terveystarkastus), influenssarokotukset (syksyisin)

Siirry ajanvaraukseen

SataDiag Vihta

Ajanvaraus laboratoriotutkimuksiin

Siirry ajanvaraukseen

Pyydä apua -nappi

Yhteys sosiaalipalveluihin

Siirry palveluun

Tiedote: Jatkotartuntoja Eurajoen Jokisimpukassa



Eurajoella palvelukeskus Jokisimpukassa 4.-5.10.2021 tapahtunut joukkoaltistus koronavirukselle on johtanut tähän mennessä seitsemään jatkotartuntaan hoivayksikön asukkailla.

Tartunta on todettu kaikilla rokottamattomilla asukkailla. Tartunnan on saanut myös asukkaita, joilla rokotusten saannista on kulunut yli kahdeksan kuukautta. Tartunnan saaneita hoidetaan eristyksessä hoivayksikössä ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Toistaiseksi negatiivisen testituloksen saaneet asukkaat ja koko henkilökunta testataan tänään uudelleen mahdollisten jatkotartuntojen löytämiseksi.

Alkuvuodesta 2021 koronarokotukset annettiin silloisen ohjeistuksen mukaan 3-4 viikon tehostevälillä. Jatkotutkimuksissa alle kuuden viikon välein annetun tehosterokotteen saaneilla ja erityisesti iäkkäillä ihmisillä on todettu rokotesuojan heikkenemistä. Tämän vuoksi alle kuuden viikon välein rokotettuja on ryhdytty tehostamaan kolmansilla rokoteannoksilla. Kessotessa kyseisten ryhmien kolmannet rokotukset on aloitettu syyskuussa.

Lisätietoja antaa

Juha Jaatinen
tartuntataudeista vastaava lääkäri
johtava ylilääkäri, vt
p. 044 450 3020

Julkaisupäivä