Siirry sisältöön
Hoitoon hakeutuminen

Omaolo

Oireiden ja terveysongelmien arviointi ja toimintasuositukset

Siirry Omaolo-palveluun

Kessote Vihta

Lasten koronarokotukset, lastenneuvola, ehkäisyneuvola, aikuisten terveystarkastukset (40-vuotiaan miehen terveystarkastus ja työttömän työnhakijan terveystarkastus), influenssarokotukset (syksyisin)

Siirry ajanvaraukseen

SataDiag Vihta

Ajanvaraus laboratoriotutkimuksiin

Siirry ajanvaraukseen

Pyydä apua -nappi

Yhteys sosiaalipalveluihin

Siirry palveluun

Lepo ja uni

Lepo ja uni

Ihminen nukkuu kolmasosan elämästään, joten riittävä ja laadukas uni on yksi terveytemme kulmakivistä. Sillä mitä teemme ja miten toimimme valveilla ollessa, on merkittävä vaikutus uneemme. Säännölliset elämäntavat, terveellinen ravinto, painonhallinta, liikunta ja haitallisten nautintoaineiden välttäminen vähentävät merkittävästä unihäiriöiden mahdollisuutta.

Omilla valinnoillamme voimme edistää hyvää ja tervettä unta!

Unen huolto

  1. Herää joka päivä suunnilleen samaan aikaan, myös lomalla ja vapaapäivinä.
  2. Herättyäsi nouse ylös vuoteesta, jotta elimistösi pystyy kunnolla heräämään.
  3. Hyvässä valaistuksessa oleileminen piristää heräämisen jälkeen.
  4. Säännöllinen elämänrytmi; ateria- ja unirytmi sekä liikunta edistävät laadukasta ja hyvää nukkumista.
  5. Pyri riittävään rasitukseen päivän aikana.
  6. Vältä kahvin, teen, sokeripitoisten juomien nauttimista sekä pyri välttämään tupakointia ja alkoholin nauttimista.
  7. Pyri päivän aikana pitämään taukoja, jolloin voit rentoutua ja ratkoa asioitasi sekä huoliasi.
  8. Lyhyet, 10–20 minuutin päiväunet saattavat parantaa vireystilaa. Lyhyet päiväunet eivät vaikuta yöuniin.
  9. Harrasta päivän aikana liikuntaa, mutta lopeta raskas liikunta 2-4 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Pyri rauhoittumaan ja varaa aikaa iltarutiineihin.
  10. Vältä TV:n katselua tai työskentelyä tietokoneella ennen nukkumaan menoa.
  11. Huolehdi siitä, että makuhuoneesi riittävän viileä, hiljainen ja pimeä.
  12. Siirry vuoteeseen vasta kun olet unelias.
  13. Älä yritä nukahtaa väkisin. Jos et nukahda 30 minuutissa, nouse vuoteesta ylös ja tee jotain mukavaa ja mene vuoteeseen vasta kun tunnet itsesi väsyneeksi.

Unen merkitys

Unen aikana elimistö toipuu päivän rasituksesta, energiavarastot latautuvat ja korjaantuvat. Aivotoiminnot kuten muistaminen ja oppiminen tarvitsevat unta.

Unettomuuden syyt vaihtelevat yksilöittäin ja monet pystyvät hoitamaan tai ainakin lievittämään vaivaa kotikonsteilla. Unta häiritsevät seikat olisi hyvä kartoittaa ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan sulkemaan niitä pois. Jos se ei riitä, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.